perjantai 3. helmikuuta 2017

Suomi 100 v, lahjoitetaan sukat kaikille tänä vuonna syntyneille ja muuta jorinaa


Meinasin tehdä postauksen jostain ihan muusta neuletyöstä, mutta kuinka ollakaan, JoKu oli säätänyt kameraa niin, ettei minun taidoilla muokata kuvia sellaiseen muotoon, että niitä pystyisin käyttämään... No, nyt tyydyn sitten puhelinkuvaan, jonka jo aiemmin jaoinkin instanssa ja facessa.  

Joulun jälkeen innostuin kutomaan lahjoitussukkia eli ottamaan osaa keräykseen, jossa ajatuksena on tehdä sinivalkoiset sukat kaikille Suomen juhlavuonna syntyneille vauvoille. Neljät, enemmän etualalla olevat, on kudottu varta vasten projektia varten ostamastani Katian Merino baby -langasta. Kahdesta kerästä tuli yhteensä siis neljät pikkuiset sukat. 
Lanka oli minulle uusi tuttavuus. Ihana kutoa ja työn jälki oli niin sileää, etten ole koskaan aiemmin niin siloista jälkeä saanut aikaan millään muulla langalla. Tein kolmet (kuvasta puuttuu yhdet, oli kuvaus hetkellä vielä kesken) muut sukat Novitan Nallen jämistä, mitä kätköistä löytyi. Sukat on jo viety eteenpäin toimitettavaksi ja olen suunnannut neuloosini muihin töihin. (Olen liittynyt facessa ryhmään villasukkakeräykseen liittyen. Täytyy sanoa, että monessa muussakin ryhmässä on toki mielensä pahoittajia, mutta tämä ryhmä on kyllä ihan ykkönen siinä. )

Uusi vuosi on alkanut vähän erilaisissa merkeissä kuin aika moni edellinen. Olen ollut edellisen kerran työttömänä työnhakijana Amea odottaessani yksitoista vuotta sitten. Tai työttömänä ja työttömänä... Ensinhän ne taitavat työttömyyskassassa laskea, että olen pitänyt kertyneet lomapäivät sekä lusinut karenssin ja toisaalta olen tehnyt keikkaa vanhan työpaikkaan niin, ettei tässä kai mitään etuutta ole ainakaan herumassa ihan heti. Työhakemuksia olen kovasti lähetellyt ja muutamaan haastatteluunkin päässyt. Toivottavasti se taas lähtee elämä rullaamaan normaaliin tapaan kohtapuoliin ja joku kiva työ tärppää. Tässä iässä ei enää ihan mihin tahansa haluaisi nörytyä.

Kuviteltiin muuten jo tuossa joulun alla, että asuntoasiat alkaa pikku hiljaa rauhoittua ja päästään pikku hiljaa henkisestikin yli stressistä, mistä aiemmin kirjoitin. No, ei se nyt ihan viimeisen päälle ole Strömsön tyyliin tämä vuosikaan alkanut sillä saralla: Loppiaisena meiltä jäätyi putket niin, että putkimies sulatteli niitä täällä loppiaisiltana parisen tuntia, että saadaan pyykkikone ja astianpesukone pyörimään ja päästään suihkuun. Siinä sitä sitten jälkeen päin kävi monenlaista raksamiestä ihmettelemässä, eikä kellään mitään käsitystä miten uudessa talossa voi käydä niin, että ensimmäisillä yli -20 asteen pakkasilla vetää putket jäähän. Onneksi on ollut sen jälkeen leutoa, mutta kyllähän se koko ajan nakertaa tuolla mielen sopukoissa, että koska taas... Meille asti ei ole tullut varsinaista tietoa, että mitä asialle tehtiin, mutta muutamana päivänä näin miehiä talon alle menevän jotain touhuamaan. 

Ja yhtenä tammikuisena sunnuntai-iltana ihmeteltiin, kun osa sähköistä oli mennyt pois vikavirtakytkimen lauettua. Lopulta syylliseksi osoittautui pari kuukautta vanha vedenkeitin, jonka olin jo ekalla viikolla käynyt kertaalleen vaihtamassa kaupassa uuteen vuotamisen takia. Nyt en enää huolinut samanlaista tilalle, vaan vaihdettiin kokonaan merkkiä. 

Viime viikolla saimme viimein uuden ulko-oven ja vessan välioven. Tai no, ulko-oven osalta kaikki meni hyvin, mutta uusi vessan ovi oli jo alusta alkaen tuhoon tuomittu. Remppamiehillä oli mukana kaksi väliovea, joista kumpikin oli kieroja tai tarkemmin kuperia. Laittoivat omasta mielestään vähämmän kuperan vanhan, viallisen tilalle. Ovi on keskeltä niin kupera, ettei lapset saa sitä omin voimin kiinni. Aikuinenkin joutuu tekemään töitä hartiavoimin. Kun kyseenalaistin uuden oven ja kysyin, että kai laitatte heti uuden, kunnollisen tilaukseen, meinaisi työmiehet, että ovi saattta oieta, kunhan pidämme sitä kiinni, että joutuu paineeseen. EI OLE OIJENNUT, EI.  

Pari vanhaa työkaveria oli kylässä meillä juuri, kun noita ovia olivat vaihtamassa. Kyllä hekin pyörittelivät päätään, että on aika erikoista touhua tämä nykyajan rakentaminen ja virheiden korjaaminen. Itsestä tuntuu jo, ettei kukaan enää usko, kun kerron kaikista uusista käänteistä, mitä tämän asunnon kanssa on vastaan tullut. 

Ei kommentteja: