tiistai 14. helmikuuta 2017

Itsesuunnitellut kirjoneulesukat


Noin vuosi sitten innostuin suunnittelemaan ja oman suunnitelman pohjalta tekemään elämäni esimmäiset kirjoneulesukkat. Ajatuksena oli tehdä niistä joulukalenterisukat eli joulukuussa päivättäin postaus blogiin, jossa olisi ollut aina pätkä ohjetta kullekin päivälle. Aloitinkin kalenteripostausten tekemisen heti sukkien valmistuttua, mutta homma jäi keväällä kesken ja viime joulun alla ei ollut intoa eikä energiaa tehdä kalenteria loppuun saakka sattuneesta syystä. Noh, sopiihan nämä sydämelliset sukat ystävänpäiväpostaukseenkin, eikös vain?



Ostin Tampereen käsityömessuilta marraskuussa 2015 Novitan osastolta tuota kuvassa näkyvää puna-harmaasävyistä Polkka -lankaa. Siitä inspiroituneena kokosin kätköistäni siihen sointuvia seiskaveikan sävyjä ja laitoin työn alulle.
En ollut ennen näitä sukkia juurikaan kirjoneuleita tehnyt aiemmin, saati yhdistänyt niitä kuvioneuleen kanssa, joten samalla nämä sukat olivat minulle itselleni uuden opettelua ja harjoittelua, kantapään kautta.



1 kommentti:

Sude kirjoitti...

Kyllä onkin kauniit. Niin iloiset ja pirteät