lauantai 17. syyskuuta 2016

Kohoneuleinen neuletakki


Siskon tyttö oli taannoin neulonut itselleen kivan neuletakin, johon ihastuin. Malli on pari vuotta vanhasta Novitan mallilehdestä, toteutettu Joki -langalla. Aloittelin neulomista viime talvena, kohta joulun jälkeen. Neuloin takkia silloin ja tällöin. Sitä oli vähän raskas tehdä, kun alkaa ikänäkökin jo vaivata ja musta ei ole silloin paras väri työstää. 


Osat sain valmiiksi jo kevätkesällä, mutta eipä paksua, villaista takkia ole kesällä tarvinnut. Niinpä kokoamisen sain aikaiseksi vasta tässä parisen viikkoa sitten. Tykkään kyllä takista kovasti, mutta, mutta... Kokoni pieneni vuosi sitten huomattavasti, mutta aivot eivät ole sitä ilmeisesti täysin uskoneet. Siskon tytön takki oli kokoa M ja aika lailla sopiva minulle, mutta jokin sai minut tekemään sittenkin koon L. Täytyy myöntää, että takista tuli liian suuri. 


No, eipä hätää. Sisarussarjastamme onneksi löytyy hieman enemmän amatsonimainen isosiskoni, jolle uskon takin olevan parempi kuin hyvä. Ja saanpahan tehdä itselleni uuden. Sen verran takkusin ensimmäisen kappaleen alussa, että toisella kerralla luulisi sujuvan helpommin...


Harmi vaan, kun nyt olisi ollut juurikin sopivat kelit pitää villaista takkia, eikä uusi yritys ole vielä edes puikoilla. 




Ei kommentteja: