tiistai 29. syyskuuta 2015

Farkkuväsky


Joskus, jo keväällä, aloitin Hämptonissa tekemään itselleni jälleen uutta käsiväskyä miehen ( ja vähän esikoisenkin) vanhoista farkuista. Eilen  vihdoin sain inspiraation tehdä homman loppuun. 


Vuorasin laukun punaisella puuvillakankaalla ja tein sinnekin reilusti taskuja, että kaikki pikkusälä pysyy hyvässä järjestyksessä. Pohjan ryhditin tukevalla keinokuituhuovalla.  Ryhtiä saisi vieläkin lisää, kun viitsisi laittaa tukikankaat kappaleisiin ennen ompelua, mutta toisaalta farkku on aika ryhtevää, enkä toisaalta halunnut laukusta turhan jäykkää. 


Itse tekemällä ja erityisesti kierrättämällä vaan saa niin hyvän mielen. 

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Mä niiiiin tein sen!


Nyt on taas yksi unelma toteutettuna! Tosin en ollut tästä vielä järin kauan unelmoinut. Vuosi sitten olisin saattanut nauraa päin naamaa, jos joku olisi kirkkain silmin väittänyt, että ensi kesänä juokset puolimaratonin. Ei ollut silloin kyllä käynyt mielessäkään. Ainakaan vakavasti. Mutta kuten tapana on, nälkä kasvaa syödessä ja olihan tämä luonnollinen jatkumo kesällä juostulle kympille. Aluksi oli kyllä tarkoitus juosta puolikas vasta ensi kesänä. Yläkuvassa perhoset lepattaa vatsanpohjassa hetki ennen lähtöpaikalle siirtymistä. 


Ensimmäisen puolikkaan näyttämöksi valikoitui 19. Maisematiemaraton, jonka kisakeskus on aina Huittisissa. Koko maratonin lähtö oli Urjalasta, puolikkaan Punkalaitumen puolelta. Matka juostiin siis paikasta a.) paikkaan b.), eikä kierretty samaa lenkkiä moneen kertaan. Pidin ajatuksesta, että maisemat vaihtuvat koko ajan, eikä kisan hintakaan ollut paha. 

Kilpailijat kuljetettiin kisakeskuksesta linja-autoilla lähtöpaikalle, jossa ehti hyvin ottaa pientä lämpöä alle ja venytellä. 


Elämyksellinen vessareissukin tuli tehtyä ennen lähtöä kolmen kimpassa, vieraiden naisten kanssa.


Puoliso oli mukana huoltojoukkoina kilpailukeskuksessa, kameran kera tietenkin. Olin varovaisesti asettanut itselleni tavoiteajaksi 2,5 h. Laskin, että jos oikein hyvin menisi, saattaisin suorittaa urakan ajalla 2:06, eli 6 min/km vauhdilla. Onneksi puoliso oli vielä toiveekkaampi ja oli valmiina ajoissa, koska ylitin kaikki omat odotukseni ja juoksi lopulliseksi ajakseni 2:02:31, jolla sijoituin viidenneksi omassa sarjassani. Maaliin saakka meitä N40-sarjalaisia juoksi 13. 


Takanani juokseva henkilö toimi hyvänä tsempparina. Hän juoksi kanssani suurimman osan matkasta ja koska oli paikkakuntalainen, sain kiritystä yleisöltä hänen siivellään. 


Hymy oli kyllä aika herkässä jo tässä kohtaa, kun yritin löytää katsomosta tutun hahmon kameran kanssa. Tosin, ei se pahasti hyytynyt missään kohtaa. Alku sujui todella hyvin, sain pidätellä itseäni, etten lähtenyt liian reippaaseen tahtiin, kun juoksu tuntui hyvältä edellisen illan sappikipukohtauksesta huolimatta. (Täytynee seuraavalla kerralla olla tarkempi hiilaritankkauksen suhteen.) Vatsa ja sormet turposivat kyllä heti alkumatkasta, mutta housujen nyörin avaamisen jälkeen en oikeastaan ajatellut koko asiaa ennen maalia. 

Kuuden kilometrin hujakoilla alkoi tulla tutut nestehukan ensioireet, eli iho nousi kuumuudesta huolimatta kananlihalle ja sormissa alkoi tuntua puudutusta. Olo korjaantui, kun aloin juomapaikoilla nautiskella sekä urheilujuomaa että vettä. Vesi tosin tuli suurelta osin kaadettua paidan sisälle piristämään. 

17-18 kilometrin kohdalla tunsin pohkeissa pientä kiristyksen tunnetta, mutten antanut sen häiritä menoa. 


Huivi meinasi loppukirissä vilahtaa silmille, joten se täytyi riipiä pois päästä viime metreillä. Oli mukava juosta maaliin, kun kuuluttajakin osasi lukea sukunimeni sujuvasti ilman lisäkirjaimia tai virheellisiä tavutuksia. 


Maalissa ei ehtinyt hengähtää lainkaan ennenkuin mitalia ja palkintoa pukkasi jo käteen. Eikä palkinnon antaja edes yrittänyt silmiin tuijotella, toisin kuin saaja.

Pohkeet olivat jonkin aikaa suorituksen jälkeen aika tukossa, mutta venyttelyllä ja pienessä liikkeessä olemalla sain ne aukeamaan illan mittaan. 


Olen kyllä supertyytyväinen tähän ensimmäiseen puolikkaaseeni ja tunnelmat ovat olleet aivan huikeat. MÄ TEIN SEN! 

Olihan siinä urakkaa, mutta niin lähellä kahden tunnin maagista rajaa nyt olin, että seuraava tavoite taitaakin olla jo selvä. Eli: juoksu jatkukoon ja ensi keväänä puolimaratonille uudelleen!