keskiviikko 3. elokuuta 2011

Vanhasta uutta


Esikoisen uusi keittiö sai verhokapan kierrätysverhosta, joka oli alun perin hänen ensimmäisen oman kodin keittiössä ”rullaverhon” muodossa. (Ruutukangas oli rullattu putken ympäri ja sidottu mustilla leveillä nauhoilla sopivaan kappakorkeuteen.) Kankaat ovat puuvillakangasta, musta ihan tavallista lakanakangasta. 

Purin alkuperäisen verhon alkutekijöihinsä, leikkasin ja yhdistin ruutukankaan kuviokohdistksineen ja tein kanttauksen nauhakankailla. Käänsin mustan kankaan toisinpäin, koska aurinko oli polttanut sitä aika pahasti, mutta nurja oli kuin uusi. 
Muuta uutta en käyttänyt kuin rypytysnauhan yläreunaan. 

Miten hyvä mieli tuleekaan, kun saa tupla ilon: kierrätys ja uuden tekeminen samassa paketissa. Täytyy myöntää, että ompeluinspis olisi kyllä nyt kuumimmillaan. Puuttuu vain aikaa ja kunnon paikka missä toteuttaa sitä. 

Ei kommentteja: