keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Kuvatako vai eikö kuvata?

Tänään tein kohtuullisen ahkerasti opparin tutkimussuunnitelmaa sen ajan mitä lapset olivat hoidossa, vaikka puoliso olikin sairaslistalla ja kotona sohvannurkassa kääriytyneenä villashaaliin. No, ruuan laitoin välillä: Heitin broilerin rintafileet uuniin, tein salaatin ja keitin pastan. Varsinaista pikaruokaa.

Huomenna pitäisi käydä koulussa kääntymässä. Yrittäjämäistä toimintaa ja intialaista päähierontaa tiedossa... Saapa nähdä mitä entisenä yrittäjänä tästä yrittäjäkurssista kostun. Tuleva yrittäjä tuskin koskaan enää olen. Vaikka vannomatta paras, sanotaan.

Keskiviikkohan on meillä neidin jumppailta. Sasua ei tarvinnut miehen kotona olon vuoksi ottaa mukaan, joten kävimme Amén kanssa järjestämässä kirpparipöydän. Jumppaan mennessä tyttö kaatui touhottaessaan asfalttiin ja leggisien polvi meni puhki. Ihan pieni naarmu tuli ihoon, mutta kyllähän se pientä mieltä pitkään kirveli, vaikkei iso haava ollutkaan.

Kaivoin viikonloppuna meidän vanhan digikameran laatikon pohjalta, kun oma känny edelleen teillä tietämättömillä ja lainakännyllä otetuilla kuvilla en viitsi enää teitä kiusata. Kameralla kyllä ihan kohtuullisia kuvia tulee, mutta syö pattereita sellaisella vauhdilla, että hintavia ovat kuvat... Jos 30 kuvaa sai kahdella AA paristolla, joista yli puolet on otettu ilman salamaa, niin ei kyllä yhtään enempää. Ylipäätään masiina latailee niin hitaasti, että heikko hermoisempi heittäisi sen jorpakkoon. Jos olisi tilanne päällä, josta haluaisi napata kuvan, ehtii tilanne mennä jo ohi, kun kamera on vasta valmis. Kotona kokeilin vaihtaa siihen ladattavat akut. Nekin ovat jo parhaat päivänsä nähneet ja menettäneet tehonsa, kamera ei edes inahda, vaikka olivat täyteen ladatut.


Jumpan aikana kävelin kameran kanssa  syksyisessä luonnossa.


Voi miten ihana olisi istahtaa vilttiin kääriytyneenä penkille nauttimaan lämmintä juomaa ja haistelemaan syksyisiä tuoksuja. Edes pieneksi kiireettömäksi hetkeksi!



Harmitti, kun patterit loppuivat juuri silloin, kun olin ihan lähellä oravaa ja sihtailimme toisiamme. Olisi saanut hyviä lähikuvia, jos olisi saanut... Kurre tuli alas puusta ja asettautui tuossa vasemmalla näkyvän kiven päälle heti tämän kuvan ottamisen jälkeen.

Nyt lähden antamaan vierihoitoa meidän isolle potilaalle, joka palelee sohvan nurkassa huppu päässään, viltti ympärillään ja läppäri lämmittimenään.

- Katja-




tiistai 28. syyskuuta 2010

Pienimuotoista sisustelua syksyn piristykseksi

Hip hei, eilen sain alkuun opinnäytetyön toteutussuunnitelman... Tänään sitä täytyisi jatkaa, mutta toistaiseksi päivä on mennyt asioita hoidellessa ja vatsakipua potiessa. Olen koko viikonlopun ja eilisen syönyt särkylääkettä helpottamaan hiipiviä flunssan oireita ja nyt on sitten masu pipi. Eilen ajattelin, että kaalipata siellä kiertää, mutta ei tämä enää sitä taida ollakaan, vaan ehkä täytyy jättää lääkitys vähemmälle ja kärsiä, josko se auttaisi tähän "masumatoon".

Sunnuntai-illan ratoksi miehen kanssa laitettiin viimein kesällä kirppikseltä löytämäni hyllyt eteisen seinään. Näiden kaunottarien runko on tosi painavaa rautaa, toivottavasti kipsilevykannakkeet jaksaa pitää ne seinällä! Hyllyt maksoivat muistaakseni 8 €/kpl. Niille ei tarvinnut tehdä sen enempää kuin iskeä seinään kiinni. Meidän "asentaja-Arska" vain ei ole niitä innokkaimpia tarttumaan porakoneeseen, joten projekti venähti, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. 


Hyllyltä paikkansa löysivät niin ikään kirppikseltä löytynyt sinkkikehyksinen peili ( 12 €) ja sinkkiset valokuvakehykset ( 3 € ), johon olen laittanut oman lapsuudenkuvani. Siinä sitä paistatellaan päivää kiven päällä liian pieni tirolilaismekko päällä ja tukka takussa. Miehen kuvan laitoin tuunaamiini puukehyksiin. Olivat ostohetkellä tumman siniset, mutta halpa hinta ( 50 senttiä) sai ostamaan ja Helmi-kalustemaalilla ne sitten hiomisen jälkeen entrasin.

Löysin kesällä myös maustehyllyn, jonka ajattelin myös kunnostaa. Hintaa tällä oli 4 €.


Hioin pinnan ensin ja siihenkin sitten tuon Helmen sudin pintaan. 


Sekin laitettiin lastenhuoneen seinään samalla tuskalla. Mies mittasi ja katsoi ruuvin paikat vatupassilla, mutta kuinka ollakkaan, takana olevat kannakkeet olivat ihan eri kohdilla keskenään. Hetken "paskartelun" jälkeen hän kuitenkin onnistui saamaan hyllyn vaateriin. Tänään hain hieman kevyempiä ankkureita Ruuvimarketista ja laitoin itse pelle-naulakon ( 2 € ) hyllyn alapuolelle. Saapi siihen neiti ripustella aarteitaan. Nuo pienet Nokian nro 20 kumpparit on miehen vanhat ja jotenkin niin somat, että ne täytyy pitää esillä nyt, kun eivät enää muksuilla ole käytössä. 

Nyt täytynee vielä ryhdistäytyä ja yrittää keskittyä hetki oppariin ennen lasten hakua. Josko keittäisin vaikka kupillisen teetä tuohon kaverikseni...

-Katja-





sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Bloggaamisesta ja vähän muustakin

Tästä bloggaamisesta on kehkeytynyt minulle yllättävän rakas harrastus. On jotenkin virkistävää kirjotella ajatuksiaan ja toisaalta taas niitä kuulumisia, tulee hoidettua nekin moneen suuntaan samalla kertaa. Täältä saa sitten kukin oman halunsa ja intonsa mukaan lueskella. Minusta on mukava saada siitä palautetta tavalla tai toisella. Moni on sanonut minulle itselleni, että mielenkiinnolla seurailee meidän elämän menoa täältä. Kovasti aina ilahduttaa mieltä, jos joku vastaa kommentilla postauksiini. Olen kuullut myös hieman negatiivistakin palautetta "kautta rantain" siitä, että viitsin netissä asioitani levitellä. Ja moni ihmettelee miten minulla on aikaa tälläiseen. 

Minusta olen saavuttanut jotain, jos pystyn herättämään keskustelua ja tunteita. Oli ne sitten negatiivisia tai positiivisia. Silloin tämä ei ole turhaa, vaan saan uutta intoa jatkaa. Siitä ajasta sanoisin, että mielestäni ihmisellä on aikaa aina siihen, mitä pitää itselleen tärkeänä. Joku käyttää vapaa-aikansa television katseluun, jollain saattaa mennä päivässä tunti ulkona tupakalla, joitain kiinnostaa kuorolaulu, jotkut taas harrastavat lavatansseja... Istun kuitenkin lähes joka ilta koneella "juttelemassa" ainakin esikoisen kanssa päivän asioista. Samalla kirjoittelen "toisella kädellä" tänne blogiin. Ja sanottakoon niille, jotka murehtivat yksityisyyttäni; toki ihan kaikkia syvimpiä tuntojani, omasta mielestäni yksityisyyden rajan ylittäviä ja intiimejä asioita en täällä kirjottele. Joskus ahdistaa se, että tekisi mieli sanoa joistain asioista enemmän, juuri se mitä ajattelen, mutta on pakko olla kriittinen ja yrittää joko etsiä sopivampia sanamuotoja, niellä kiukkunsa tai onnensa ja jättää vain asiat puimatta. (Kuvissani esiintyneiltä henkilöiltä olen pyytänyt luvan laittaa kuvat tänne.) 

Eli summa summarum: Lukekoon blogiani kaikki ne, joita vähääkään se kiinnostaa. Minä kirjoittelen, koska tunnen saavani siitä jotakin. Kommentteja otan niin mielellään vastaan; ken tuntee omakseen niitä minulle kirjoitella! 



***

Viikonloppu tuli ja meni... Lauantaina oli taas muksuilla muskarit. Amen ryhmällä oli 10 min sen lopusta esitys meille vanhemmille. Esitykset ovat aina yhtä hellyyttäviä. Kaikki jännittivät, kun vanhemmat tulivat paikalle, eikä kukaan oikein meinannut uskaltaa laulaa ääneensä. 

Lauantaina päivällä, tuntia ennen sulkemisaikaa vein kamat kirppikselle. Laitoin lapset leikkihuoneeseen leikkimään portin taakse siksi aikaa, kun järjestelin tavarat pöytään. Nuorimmaiseni näytti upean luonteensa ja yritti saada huomiota hinnalla millä hyvänsä. Kannoin taas parkuvan ipanan kainalossani autoon korvat punaisena. Muutenkin nuori mies on saanut äitinsä toivomaan pikaisesti 18 -vuotispäiväänsä. Uhma on koko ajan pinnalla ja riitaa haastetaan ihan joka asiasta kaikkien kanssa. 

Illalla kävimme puolison kanssa ulkona syömässä, mutta palauduimme kotiin aika nopsaan väsymyksen viedessä voiton. Ruoka sinänsä oli hyvää, mutta taisi mennä suoraan jäseniin.

Tänään keittelin ihanaa kaalipataa. Väriä uhmaten laitoin mukaan punakaalia ja hyvää tuli. 

Päivällä kävin tervehtimässä erästä hyvää ystävääni. Kaikesta kohtaamastaan harmista huolimatta hän jaksaa olla aina niin positiivinen ja miellyttävä persoona, että en voi kuin ihailla! Voimahalaukset hänelle! Olet mielessäni päivittäin!

Illan suussa kävimme taas lähipuistossa muksujen kanssa. Sasu ei ollut suostunut syömään mitään poissaollessani ja kun tuli ulos lähdön aika olisi ruoka maistunut. 


Niinpä otin sitten pienet eväät mukaan, että päästiin lähtemään ulos.


Ai miten niin "vastarannan" kiiski?

Kello on taas hurahtanut lähelle puolta yötä. Kai sitä täytyy tepastella seinän toiselle puolelle vaakatasoon, että saa huomenna pään auki opinnäytetyön saralla. Ei muuta kuin öitä!

- Katja-





perjantai 24. syyskuuta 2010

Koulun (tyhjä)käyntiä

Jiihaa!!! Kävin tänään pitkästä aikaa kääntymässä koulussa. Menin ensinkin reilun puolituntia myöhässä logistiikkaongelmien takia. Tepasteltuani luokkaan, sain huomata, että ensimmäisen puolen tunnin aikana ei ollut tapahtunut mitään tai oikeastaan oltiin menty takapakkia. Se ei sinänsä ollut mikään yllätys, mutta edellisellä kerralla sovittu aihe ei pitänytkään. Olin valmistautunut saamaan kunnon tietopaketin opinnäytetyöstä ja oletin, että maanantaina olisin sitten hienosti laittanut homman osaltani vauhdilla eteenpäin. Mitä vielä, jotkut luokallamme olivat sitä mieltä, etteivät halua, että aihetta käsitellään vielä, koska se EI OLE AJANKOHTAINEN!!!! Mitä hel...tiä? Koskahan nämä neidit ajattelivat sitten tehdä opparinsa? Käytännössä työn täytyisi olla lähes valmis ensi kesänä, että ehditään saada kaikki esitettyä ennen joulua 2011 ja laajennettua työtä vielä 5 opintopisteen verran terveydenhoitotyön kehitystehtävällä ajoissa keväällä 2012. Toisaalta, yksilöohjauksesta taitaa kyllä saada enemmän irti... 

Muutenkin oli ihan ala-arvoiset tunnit. Meillä on nyt ollut kahtana perjantaina  tätä samaa opettajaa yhteensä 6 oppituntia, eikä olla vielä saatu aikaan yhtään mitään. Jaa anteeksi, saatiin me tänään jaettua luokka neljään ryhmään, kirjoitettua ryhmäläisten nimet paperille ja päätettyä, että mistä aiheesta kukin ryhmä pitää kokouksen. Ei mitään muuta... Että kannattikohan sen takia vaivautua paikalle lainkaan? Kiukkuiseksi vain sai itsensä.

Täytyy myöntää, että olin hieman kiukkuinen jo ennen kouluun menoakin. Aamutoimet pienten kanssa meni ihan hyvin siihen asti, kun sammutin television hoitoon lähdön merkiksi. Pikkumies sai sillä kohtaa hermoromahduksen, koska ei saanut sammuttaa televisiota itse. Kiukuttelua kesti sitten päiväkotiin asti. Amea omalle puolelle viedessäni jätin pojan huutamaan pihalle portin sisäpuolelle. Tietenkin hänen ympärillään oli ihmetteleviä tätejä, kun kävin hänet siitä hakemassa kainalooni. Siinä sitten väkinäisesti hymyillen selitin, että vähän huono aamu Sasulla, ajattelin antaa purkaa pahimpia paineita sen aikaa, kun vein tytön sisään. Heh heh...


Onneksi on vapaa viikonloppu edessä. Josko se auttaisi meitä kaikkia taas tasaamaan mielemme ja ensi viikkolla aloitamme taas hyvillä mielin puhtaalta pöydältä.


- Katja-


torstai 23. syyskuuta 2010

Kirppistelyä ja koti-ikävää...

Luin äsken yhden seuraamani blogin tämän päiväistä postausta koti-ikävästä. Siis sellaisesta koti-ikävästä, mitä potee, vaikka asuukin ihan kivassa asunnossa, mutta silti se ei tunnu siltä oikealta kodilta. Sillä kohtaa kouraisi taas omastakin mahan pohjasta. Huoh... Täytyy vain lujasti uskoa, että se päivä, jona minäkin muutan kotiin, on taas yhden päivän lähempänä. 


Unelmakodista puheen ollen: bongailin tässä kauniita yksityiskohtia vanhoista puutaloista. Nämä ikkunat ja niiden puitteet huolisin koska vain siihen oikeaan omaan kotiini. 

***

Käväisin tänään varaamassa lastenvaatekirppikseltä pöydän ensi viikoksi. Olen viime aikoinakin joka viikko  jollain kirppareilla käynyt ja aina jotain pientä on mukaankin tarttunut. Joitain löytöjä mainitakseni olen ostanut itselleni uuden veroisen Nanson yöpaitulin 2 €, Sasulle Rukan sadetakin,  Amelle pitkävartiset välikausikengät ja collegehousut, lasipurkkeja, joululahjaideoita... 



... ja tänään käteen tarttui tämä söpöäkin söpömpi nallehattu 3 €. Ei voinut kävellä ohi. Ja sattuu kuulemma olemaan saman lainen, kun tytön bestikselläkin on! 

Täällä taustalla on välillä ihan hirveä meteli ja raivo. Minulla ankara päänsärky puski päälle nyt illalla, eikä millään jaksaisi kuunnella jatkuvaa tappelua. Mitkään leikit eivät tahdo sujua yhdessä. Toisaalta lapset alkavat kai olla todella väsyneitä, vaikka tänään oli tämän viikon toinen hoitopäivä. Päiväkoti vie enemmän energiaa pieniltä hoitolaisilta kuin perhepäivähoito. Ensi viikolla toivottavasti päästään taas normaaliin elämään ja lapset omaan hoitopaikkaan "lepäämään". Kai sitä täytyy lähteä tekemään vielä jotain yhdessä heidän kanssaan, että päästään kaikki hyvillä mielin illalla nukkumaan... Särkylääke alkoi jo vaikuttaa, joten eiköhän se tästä. 

- Katja-

tiistai 21. syyskuuta 2010

Kerrankin jotain sai ilman rahaa...

Tenavat olivat isänsä kanssa vielä tänään kotona. Pieni mies alkaa olla paremmassa kunnossa, tosin ruoka ei näytä maistuvan edelleenkään. Juurinkin kävimme tahtojen taistelun siitä, että saako hän kaurakeksejä vaikkei syönyt leipäänsä. ( Ei saanut.)

Työpäiväni oli jokseenkin kostea. Aamulla alkoi sataa töihin mennessä ja koko ajan satoi. Nihkeä sadeviitta päällä pyöräilin paikasta toiseen ja kotiin tultuani muistutin uitettua koiraa. Erään asiakkaan luona kävin kävellen ja ulko-ovella tajusin, että olin unohtanut hänen avaimensa taukotuvalle. Ei kun tallustelemaan sateessa hakemaan  avain ja taas takaisin. Ja tietenkin kotiin päästyäni tajusin, että tämä uitettu koira oli unohtanut puhelimensa töihin työpaidan taskuun. 

Amella oli tänään aika suuhygienistille. Kotiin päästyäni lähdin saman tien viemään häntä hammashoitolaan. Samaisessa hammashoitolassa on töissä vastapäinen naapurimme. Hetken meitä vähän jännästi katseltuaan hän kysyi, että kenelle olemme menossa. En tietenkään muistanut ihmisen nimeä, muistin vain sen, että hän alkaa A:lla. No, niinhän se sitten oli, että olimme väärässä paikassa... Sasun hammashoitajalla käynti muutamaa viikkoa aiemmin oli ollut tuolla, mutta Amen olikin pääterveysasemalla. Tuossa paikassa on alueemme alle 2 -vuotiaiden tarkastukset, mutta Sasun jatkotarkastus oli poikkeuksellisesti siellä vaikka yleensä vanhemmilla on pt:llä. Enkä ollut tietenkään lukenut kutsua kunnolla. Eikun autonrenkaat soikeana vaihtamaan paikkaa. 

Hammastarkastuksen jälkeen kävimme neidin kanssa hakemassa puhelimen työpaikalta. Päätin samalla kertaa käydä pikahuollossa vaihdattamassa palaneen ajovalon, kun autoliikkeen lähi kulmilla liikuimme. Valo on ollut palaneena jo usean viikon, mutta mies ei ole ehtinyt sitä vaihdattaa ja itse olen ajatellut, etten siihen rahojani laita... kun ei auto ole edes nimissäni. Olin kuitenkin ensimmäinen jolla valon suhteen hermo petti. Ajoin huoltoon ja siellä tietenkin kysyttiin ensimmäisenä auton rekisterinumeroa. Tiedän kyllä mikä on meidän rekkari, kun sen näen, muttei ne kirjaimet ja numerot tietenkään sillä hetkellä miellen tulleet. (Ennen tätä kysyttiin, että vaihdetaanko molemmat etuvalot. En tietenkään antanut lupaa, etten joutuisi maksamaan tupla hintaa.) No työn vastaanottaja kysyi, että onko autoa käytetty heillä ennemmin. Sanoin miehen nimen ja ai niin, onhan toi auto ostettu teiltä. Yllätys yllätys: ajovalojen vaihto menee takuuseen joko ensimmäiset kolme vuotta auton käyttöön otosta tai siihen asti kun on  100 000 km mittarissa. Ei ole tullut mieleenkään, että mitään tuollaista voisi saada ilmaiseksi!!! No, molemmat lamputkin sitten vaihdettiin heidän aloitteestaan. Täytyy kai tutkia huoltokirjaa vähän tarkemmin mitä muuta se takuu oikein koskee... Tässä kohtaa tunsin kyllä itseni vähän tyhmäksi.

Lähdettiin Amen kanssa kuluttamaan aikaa lamppujen vaihdon ajaksi. Kävimme Mäkissä jädeillä. Otin neidistä kuvan jätskiä syömässä. 


"Laitathan sä mun kuvan sitten nettiin?" Vähän alkoi äitiä naurattamaan... 

Kävelimme sateessa myös Tarjoustaloon hakemaan vähän 7-veljestä tarjouksesta, ettei vain langat pääse loppumaan kesken. Tosin siitä ei ole vielä toistaiseksi huolta. Sen verran hitaasti näyttää  työn alla oleva sukka edistyvän. 

Kotiin tultuamme jouduimme molemmat vaihtamaan kuivat sukat jalkaan, kun kengät kastui läpi asti. Nyt tallustelen villasukat jalassa, josko ne veisi yhdessä vihreän teen kanssa pois tämän kestovilutuksen? 

- Katja-


maanantai 20. syyskuuta 2010

Suunnittelematon vapaa

Sasu sairastui viikonlopun aikana, kuten jo arvelinkin aeimmassa postauksessa. Minun olleessani töissä toissa yönä, oli mies valvonut pojan kanssa puoli neljään. Eilen päivällä nousi kuume. Tänään aamulla sitä tuskin oli, mutta äsken päiväunille mennessä tuntui pieni mies kovin lämpimältä jälleen. 


"Yhtään en oo pikee!" Silmät punoittaa puolitangossa ja posket hehkuu...



Isosiskokin jäi meidän kanssa kotiin. Jos olisivat olleet menossa omaan hoitopaikaan, olisin vienyt tytön purkamaan energiaa. Varahoito on päiväkodissa, joten en turhaa viitsi muksuja sinne viedä ylimääräisiksi, vaikka lapsella halu olisikin ollut kova päästä kavereiden kanssa leikkimään.

Onneksi meillä on kyseessä ihan tavallinen flunssapöpö. Ikävämpiä sairausuutisia tuli tänä aamuna paristakin suunnasta ja nyt sekä surullisena että hieman jännittyneenäkin odottelen, mitä jatkossa tuleman pitää.

***
Eilen sanoin miehelle, että haluaisin niiiin kovasti kunnon kameraa. (Puhelimeni on nyt lähetetty tehdashuoltoon huoltoseurannan mukaan. Siiitä tämä kasvava kameran tarve.) Minulla on nyt käytössä hänen vanha luurinsa, joka saatiin viimein tänään käyttöön, kun Nokia lähetti purkukoodin lukitukselle. Eihän siitä montaa kuukautta vielä olekaan, kun heidän se piti lähettää... taisi olla toukokuulla, kun mies vaihtoi puhelinta. Kamera on sinänsä kohtuullinen, mutta kuviin tulee tumma läntti, kuten yllä voi nähdä. Amen jalka ei siis ole ruhjoutunut mustaksi oikeasti, eikä Sasun housut ole likaiset. Vaikka kumpikin olisi tietenkin mahdollista. Mutta siis pointti oli se kunnon kamera! Mies siitä tietenkin innostui ja tutki nettiä loppuillan. Lopputulos oli, että tonni siihen uppoaisi näin niikuin aluksi, joten se siitä tällä erää, ellei sponsoreita löydy. Veikkausta olen jo pyydellyt jonkin aikaa, mutta ovat siellä kovin nihkeitä olleet toistaiseksi. Ja huom: siis näin aluksi. Siihenhän luonnollisesti täytyy hakkia myös makrolinssi ja ...

Tämä olisi kai sen unelman runko. Kaikki se, mitä tämän lisäksi pitäisi hankkia, on juuri sitä mistä saa maksaa itsensä kipeäksi. Ja se osio, mistä en itse juurikaan vielä ymmärrä, mutta murulla silmät loistivat, kun hän tutki arvosteluja erilaisista linsseistä ja objektiiveista yms. Tiedän, että tuo kamera tulisi todelliseen tarpeeseen ja harrastus olisi yhteinen puolison kanssa. Tosin mietin sitäkin, että luultavasti yhteisellä ajalla mies omisi laitteen ja minä kuvaisin sitten sillä kännykkäkameralla kuitenkin... Mutta teoriassa meillä olisi yhteinen harrastus ja miehellä haasteellista tekemistä, kun opettasi minut kuvaamaan kunnolla. 

Mutta sitä odotellessa taidan palata todellisuuteen ja mennä tekemään jotain yleishyödyllistä.

- Katja-

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Yökyöpelinä

Olen töissä valvomassa toisten unta. Viime yönäkin olisin saanut töihin tulla, mutta en olisi pystynyt päivällä nukkumaan, niin en uskaltanut luvata. Olisi ollut raskas yö tämä nukkumatta.

Tosin viime yönä Sasu huuteli minua useaan otteesseen unissaan. Ainakin neljä kertaa kävin katsomassa mikä pienellä miehellä on hätänä. Se yleensä tietää jonkin laista sairautta, jos hän nukkuu levottomasti. Nenä tuntui tänään vuotavan ja iltaa kohden yskittävänkin. Mies oli nyt illalla antanut lääkettä ja vaikkei poika ollut nukkunut päiväunia, ei uni siltikään oikein ollut tahtonut tulla silmään. Pitelen peukkuja pystyssä, ettei pahemmin sairastuisi.

Aloittelin tuossa lauantai-iltapäivän ratoksi taas talvella iskevää kutomis/neulomisvimmaa. Kaivoin kaapista viime talvena kesken jääneen työn ja sitä vähän vein eteenpäin. Seuraavaksi sen osat täytyy laittaa prässäytymään. Tänne töihinkin otin mukaan sukan kutimen, josko vähän pukinkonttiin saisin jotain yön pimeinä hetkinä väkellettyä nukkumattia kartellessani. Sukan varsi on jo hyvällä alulla, eikä nukkumattikaan vielä ole yrittänyt houkutella mukaansa.



Löysin viime talvena Novitan Puro-langan. Nämä kaksi väriä olivat silloin ehdottomat suosikkini. Tälle vuodelle värit näyttävät hieman vaihtuneet. Mitään valmista tuotetta en uusista väreistä ole nähnyt, mutta Novitan sivuilla näyttivät kerissä heiman laimeilta... Ehkä enemmän miesmäisiltä? 

Sukat ja lapaset kuitenkin teen perinteisesti 7 veljestä langasta. Ne on vuosien varrella hyväksi havaittu.

Nyt täytyy kesittyä olennaiseen ja juosta vastaamaan asiakkaiden vienoon kutsuun...
Hyvää yötä Suomi, Where ever You are!




perjantai 17. syyskuuta 2010

Tähän se sitten taas meni...


Tässä talossa asuu parantumattomia herkkubeboja!





Kauratoscaomenat

10-15 kpl kotimaisia omenia
kaneli-sokeri seosta
1-1½ dl vettä

Huuhtele omenat. Lohko ne, poista kannat, siemenkodat ja huonot kohdat. Paloi omenat pienehköiksi paloiksi laakeaan, voideltuun uunivuokaan. Ripottele niiden päälle kaneli-sokeria maun mukaan. Kaada vesi vuoan pohjalle.

Päälle:

150 g margariinia
3 tl kanelia
1,5 dl sokeria
6 dl kaurahiutaleita

Sulata rasva kattilassa. Sekoita sulan rasvan joukkoon kaneli, sokeri ja kaurahiutaleet. Kaada seos omenoiden päälle ja levitä tasaiseksi kerrokseksi.
Paista uunin alatasolla 200 asteessa n. 30-35 min. 

Tarjoa lämpimänä jäätelön tai vaniljakastikkeen kera.

Ah ja voih... napa ratkee!

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Fiilikset maassa...

Tämä päivä ei ole ollut ihan niitä parhaimpia. Itse asiassa iltaa kohden ketutuskäyrä on vaan noussut...

Nätisti ja liikoja paljastamatta sanottakoon, että töissä jouduin pariin otteeseen pissavahinkojen kanssa tekemisiin. No, ei auttanut kuin siivota vienosti hymyillen. Lisäksi sain kuunnella marmatusta, jolle minä sijaisena en pystynyt tekemään yhtään mitään, muuta kuin kuunnella ja vaikuttaa empaattiselta. No, ei siinä mitään, kuuluu työn kuvaan ja nämä olisinkin kestänyt ihan mukisematta ja antamatta asian pilata päivääni. 

Varsinainen käyrän nousu ja fiiliksen lasku alkoi siitä, että kotona luin masentavan uutisen delfiinivauvan menehtymisestä. Täytyy tunnustaa, että uutinen kosketti siinä määrin, että nieleskemään laittoi.

Koulun sähköpostia lukiessani sain huomata, että olin saanut hieman sivaltavaan sävyyn viestin opettajalta, jonka toiminnasta olin ilmaissut mielipiteeni toiselle opettajalle.

Hain lapsia hoidosta. Aina yhtä aamuja inhoava puolisoni oli vienyt unen pöpperössään lapsukaiset hoitoon ja unohtanut Amen ulkohousut kotiin. Neiti oli kiukutellut hyvän tovin asiaa, ennen kuin oli suostunut ongelmaansa kertomaan tädeille. Sasun reppuun iskä oli kyllä muistanut tunkea valtavan tukun vaippoja, joita tosin olin vienyt päiväkotiin maanantaina jo täyden pussillisen.

Amen jumppa oli tänään. Sen aikana kävin Sasun kanssa ruokakaupassa. Kassalla huomasin, että yhdessä maitopurkissa oli kunnon reikä ja maito oli valunut ostoskasseihini ja kastelin sillä tietenkin itseni ja kassan, ennen kuin tajusin mitä tapahtui...

Kun tulin kotiin, saimme vielä turhaa kinastelua aikaan töiden uuvuttaman ja nälkäisen ukkokullan kanssa...

Kaiken kukkuraksi ulkona tulee juuri nyt vettä kuin saavista kaataen.

Jokohan nyt helpottaisi, kun asiat kaiken kirjattua ylös ja ikään kuin tyhjennettyä yli menevän kannun?





Onneksi elämässä on kuitenkin niitäkin asioita, jotka auttaa jaksamaan ja pinnistelemään pois negatiivisten tunteiden suosta.

Tähän  kohtaan kyllä kuuluisi itse oikeutetusti vielä murunkin kuva, mutta en ole saanut toistaiseksi lupaa julkaista materiaalia, jossa hän esiintyy, joten jääköön se siis vain ajatuksena ilmaan...

Jos tästä nyt kokoisi itsensä, relaisi vähän aikaa ja "painuisi pehkuihin", olisi huomisella paremmat edellytykset korjata tämän päivä virheet.

-Katja-




tiistai 14. syyskuuta 2010

Helsinki...

Kaltevaa katua vaahteroitten alta
läpi pihain kaipuvain
ohi graniittisten kivijalkojen
hengitän vielä hiustesi hajua
ja hengitän tätä iltaa tätä sadetta

Tänään helsinki
olet silmissäni kaunis kaupunki
voisit olla kotini
tänään ahneet pakottajat
pysyy poissa kaduilta
voisit olla kotini


http://www.free-lyrics.org/15375-Kolmas-Nainen.html


Eilen lähdin iloiten pois
eilen lähdin kipin kapin
enkä jättänyt ketään

Tänään helsinki
olet silmissäni kaunis kaupunki
voisit olla kotini
tänään ahneet pakottajat
pysyy poissa kaduilta
voisit olla kotini

Tänään, käydessäni maamme pääkaupungissa oppariasioissa, sateesta huolimatta, yhdyin mielessäni noihin Hanhiniemen Paulin laulun sanoihin. Kaupungista löytyy yllättävän paljon kauniita ja mielenkiintoisia rakennuksia. Tällä kohtaa taas toivoisi, että omistaisi kunnon kameran, että saisi ikuistettua niitä fiiliksiä, mitkä hetkessä nouset silmiin. En tosin haluaisi mestaan asumaan, mutta silloin tällöin piipahdettuna; ei paha. 


Pitihän sitä kotijoukoille tietenkin ostaa tuliaisia.

Veeralle löysin jo pienen joululahjankin... Siis mikäli hän uskoo vielä pukkiin ja on koko vuoden kiltti!?
Lisäksi löysin hienoa lahjapaperia ukkokultaa silmällä pitäen, joten näistä löydöistä ei kuvaa heru, ettei yllärit mene piloille. (Itsellä polttelee sen verran, että pitää kuitenkin vihjailla ;O)




Itselleni ostin ruotsinkielisen sisustuslehden.

Olen huomannut, että hyvä keino pitää yllä ruotsinkielen taitoa on lukea netissä ruotsinkielisiä blogeja ja sisustuslehtiä. Kun aihe on kiinnostava ja innostava, niin kielitaidon ylläpito on kivutonta ja tapahtuu ihan itsestään. 

Kävin samalla tekemässä tutustuskierroksen muutamassa sisustuskamaa myyvässä liikkeessä. Mitään en  niistä ostanut, kun ei pussi ollut siihen malliin kunnossa, mutta kaikenlaista mukavaa ja inspiroivaa olisi ollut tarjolla. Monesti tulee luettua sisustuslehtien jutuista, että tavarat on ostettu sieltä ja sieltä, mutta harvoin itse tulee kyseisissä liikkeissä vierailtua. Tavarapaljoudessa herää kuitenkin kysymys, että miten ne kyseiset tavarat ovatkaan sieltä massasta erottuneet...  

Jotenkin takki tuli reissussa tyhjäksi ja jalat huutaa armoa. Taidan lähteä nostamaan kannat hetkeksi kattoon.

- Katja -




maanantai 13. syyskuuta 2010

Viimeisiä viedään

Yritän epätoivoisesti "tuhota" viimeisiä säilömättömiä omenoitani. Aika hyvin siinä olen onnistunutkin. Enää on jäljellä tavallisen taikinakulhon verran. Lohkoin niitä tänään muutamaan isoon rasiaan paistoksia varten, jotka sain vielä ängettyä pakastimeen. 

Päivällä muistin yhtäkkiä vanhassa yläasteen aikaisessa keittokirjassa olleen herkullisen Omena-riisipuuro ohjeen ja niinpä sitten äsken sitäkin keittelin.


Omena-riisipuuro

2 l vettä
3 dl puuroriisiä
7-9 hapahkoa omenaa
1,5 dl sokeria

Keitä vesi ja lisää riisit.
Anna hautua kannen alla välillä sekoitellen 15 min.
Kuori omenat ja poista siemenet. 
Lohko palat keitokseen ja hauduta vielä 25 min välillä sekoitellen.
Lisää loppuvaiheessa sokeri.

Tarjoa lämpimänä kaneli-sokeriseoksen ja kylmän maidon kera.
Hyvää myös kylmänä välipalana...

Täytyy tästä kohta lähteä saunottamaan pikkuisia ja valmistelemaan huomista Hesan reissua. Menen opinnäytetyöpalaveriin Väestöliittoon. Siellä ollaan mukavan aktiivisia asian suhteen, toisin kuin koulun taholta. Ohjaajaani en vielä tiedä, mutta ehkä sekin sieltä joskus kuvioihin mukaan tupsahtaa...

- Katja-


sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Touhukas sunnuntai

Aamulla, kukonlaulun aikaan, pienet päättivät, että on nukuttu tarpeeksi. Kello oli 6:45, mutta haloo, tänään olisi ollut vapaapäivä ja olisi saanut nukkua...siis jos olisi saanut.

Laitoin Sasun takaisin sänkyyn, koska hänellä oli silmät vielä aivan ristissä ja Amelle annoin luvan lukea olkkarissa kunnes lastenohjelmat alkoi. Itse vetäisin tuulipuvun päälle ja lenkkarit jalkaan ja kävin pitkästä aikaa kunnon aamulenkillä. Jopa juoksin osan matkaa. (Pakko aloittaa taas lenkkeily, kun kesän työmatkapyöräily on supistunut olemattomiin.) 

Aamupalan jälkeen laitoin Veeraa varten omenat hilloontumaan liedelle ja tein toisella kädellä ruokavalmisteluja, kun tänään oli siskoni tulossa viinirypälesadon poimintaan. Lounaan jälkeen alkoi armoton rypäleiden kerääminen.


Tadaa... Saalis olikin enemmän kuin osasin arvella... 67 kg rypäleitä saimme saaveihin. Kyllä siitä nyt hoviviininvalmistaja taas muutaman pullon punaista saa aikaiseksi. Me täällä odotamme vesi kielellä maistiaisia... Siskolle IIISOO kiitos kaikesta vaivannäöstä mitä hän materiaalin työstön osalta tekee! Ja kiitos etukäteen jo viinin valmistajallekin!

Kun urakka oli ohi ja sisko saatettu kotimatkalle, suuntasimme Veeran kanssa auton nokan kohti Tamperetta. Veeran pakastin sai mukavasti täytettä omppuhillosta ja omenan lohkoista. Taisipa jäädä omenoita vielä ylikin... Saapi tyttö syödä ensi viikon omenaa vaikka missä muodossa. ;O) (On niitä vielä minullakin laittamatta, alkaa olla pakastin jo täynnä.)



Viritimme samalla yhteistuumin ompelemani laskosverhon ikkunaan. Verho on vuoritettu pimennyskankaalla, että keväällä ja kesällä saa auringonnousuista huolimatta nukuttua. Sälekaihtimet ei yksinään hirveästi huonetta pimennä.

Kotiin ajelikin sitten aikas väsynyt, mutta onnellinen nainen. Takana touhukas ja mukava päivä.
Taidan mennä vielä venyttelemään vähän jalkojani, että pääsen huomenna kävelemään... Sen verran kiipeilyä ja hassuissa asennoissa ylöspäin kurkottelua poimintaan liittyi, että alkaa tehdä tehtävänsä jaloissa. 


lauantai 11. syyskuuta 2010

Omenapaistosta

Meillä tehdään joka syksy omenasadon aikaan innolla vuoroin kauratoscaomenia ja omenamurupaistosta, kuten edellisistä postauksista on saattanut jo oivaltaa. 


Tänään oli omenamurun aika. Vielä ehdittiin saada kuva, ennen kuin kaikki oli syöty!

Resepti sille, joka ei kyseiseen herkkuun vielä ole tutustunut:

Omenamuru

10-15 kpl kotimaisia omenia
kaneli-sokeri seosta
1-1½ dl vettä

Huuhtele omenat. Lohko ne, poista kannat, siemenkodat ja huonot kohdat. Paloi omenat pienehköiksi paloiksi laakeaan, voideltuun uunivuokaan. Ripottele niiden päälle kaneli-sokeria maun mukaan. Kaada vesi vuoan pohjalle.

Päälle:

200 g leivontamargariinia
6 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria

Sekoita käsin pehmeä margariini, vehnäjauhot ja sokeri murumaiseksi seokseksi. Ripottele seos tasaisesti omenoiden päälle.

Anna paistoksen kypsyä 175 asteisessa uunissa alatasolla n. 30-35 min tai niin kauan että pinta on kauniin ruskea.


Tarjoile lämmin paistos vaniljajäätelön tai vaniljakastikkeen kera.



Omasta mielestäni paistos on parasta jäätelön kera. 

Herkullista lauantai-iltaa kaikille!

- Katja-

perjantai 10. syyskuuta 2010

Viikonlopun viettoa


Veera tuli meille viikonlopun viettoon. Kerroin etukäteen hänen tulostaan pienille. 
Sasu totesi, että hän tykkää Veerasta. Sanoi menevänsä isosiskon syliin ja saavansa pusun. Sanoma tuli niin suoraan sydämestä ja äitiä nauratti. Ei iso ikäerokaan haittaa; Sisko on silti ihana ja odotettu vieras!


Laitan tähän kuvan näistä kahdesta sankarista viime talvelta, kun nyt ei taida tuoretta kuvaa saada.

Huomenna pikkumuksuilla on muskaripäivä. Ajattelin, että samalla reissulla voisi käydä katsomassa vieläkö Aulangolla on sorsia, kun on vanhaa leipää pussillinen odottamassa. 

Sunnuntaina on vuorossa viinirypäleiden poiminta ja nähdään vihdoin montako kiloa niitä tänä vuonna saatiinkaan. 
Ja illalla olisi tarkoitus viedä esikko Trelle ja laittaa samalla hänelle ompelemani laskosverho ikkunaan. 

Veeran kanssa olemme seuranneet delfiinikaimansa poikasen syntymää ja elämän alkupäiviä jännityksellä. Tapahtuma tuntuu hassun läheiseltä nyt, kun vasta elokuun loppupuolella kävimme delfinaariossa. Aamulehti oli tänään valottanut delfiinien lisääntymistä enemmänkin... Metkoja otuksia, täytyy sanoa.


Sekä delfiinipienokainen että sen emo voivat hyvin.

Toivottavasti tuo suloinen pikkuinen selviää ja vahvistuu niin, että sen touhuiluja päästään tulevaisuudessa ihastelemaan.

Taitaa lasten iltapala-aika olla käsillä ja äiti vaan postaa... Taidan tästä ryhdistäytyä ja mennä laittamaan murkinaa pöytään. 


torstai 9. syyskuuta 2010

Helppo homma...ja sitä sun tätä

Joillain "säkänaamoilla" viisaudenhampaatkin irtoaa ihan tosta noin vain, eikä niitä ole koskaan tulossakaan kahta enempää. En ole katkera, mutta kuitenkin... No, okei: olen iloinen, että pääsi helpolla ja selvisi ilman hirveitä henkisiä traumoja toisin kuin allekirjoittanut aikoinaan. (Synnyttäminen tuntui helpolta hommalta niihin teurastuksiin verrattuna.)

4c73a8042ebf0.jpg

Tänään tilasin jo joulun tunnelmaa postilaatikkoon. Malttaisi vain odotella lehtiä rauhassa. 
Joululahjojakin pitäisi kohta alkaa miettimään...

Sonerallakin tänään kävin, ja nyt vain odotellaan Veeran kanssa, että mitä tuleman pitää. Ainakin myyjä tuntui ymmärtävän mistä kenkä puristaa... Ainahan sitä toivoa sopii... Lainapuhelin on kuitenkin ihan suolesta, joten ei sillä ainakaan kuvia oteta. 


Äiti antoi minulle launataina koristekurpitsoja mukaan... Tämä kuva on jo niitä, jossa tarkennus ei pelaa. Kuvan vasen laita on ihan epätarkka. Mitä kauempana kuvauskohde oli sitä epäselvempi kuva oli. 



Sasun lähikuvassa epätarkkuutta ei huomaa.

Täällä tuoksuu omenapaistos. Täytyy lähteä maistamaan...



keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Hermohan tässä meinaa taas mennä...

Nyt kyllä ärsyttää!

 Eikä muuten naurata tippaakaan! 

Mun kännykkäkamera päätti lopettaa tarkentamisen eli masiina menee takuu aikanaan NELJÄNNEN kerran huoltoon. Taidan alkaa vaatimaan uutta ja korvaavaa tuotetta tilalle. Lisäksi sapettaa tyttären liittymän vaihto minun nimiltäni hänelle itselleen. Siinäkin oli jos jonkinlaista propleemaa...Niin että Sonerakaupan setä: VAPISE, OLEN TULOSSA!

Lisäksi talossa on mies, joka on hermoillut jo vuorokauden huomista viisaudenhampaan poistoaan. Aamulla, kun yövuoron jälkeen yritin nukkua ja hän alkoi avautua siitä, miten turha kyseinen operaatio hänen kohdallaan on, kun ei ole mitään oireita, ei  minua taaskaan hymyilyttänyt... Sinänsä aika yllättävää vai mitä? (Täytyy aamulla lähteä omakätisesti varmistamaan, ettei hän tee ohareita vaan päätyy "virolaistyttären" hellään huomaan.)

Ja ettei purnaaminen lopu kesken, niin pakko vielä sanoa sekin, että en pidä siitä, että ihmiset tupakoivat niin, että eivät huomioi kanssaihmisiään. Vai onko se oikeasti liikaa vaadittu? En pyydä lopettamaan itsensä myrkyttämistä, en toki, paikkaa tuolle projektille voisi kyllä silti miettiä.  Ei sillä, että itsekään täydellinen olisin, mutta tupakan kanssa en ketään kuitenkaan terrorisoi.

Oli  muuten viime viikonlopun aikana käynyt jonkun kissakin pissimässä meidän terassille...

Ehkä tämä tästä vielä joskus iloksi muuttuu... Pitäisi ehkä kokeilla hyvinnukuttua yötä, jos siitä olisi apua.


Tästä on kyllä vähän apua... eikä ole vielä tarkennuskaan rikki.

tiistai 7. syyskuuta 2010

Home sweet home

Oli mukava olla reissussa ja nähdä pitkästä aikaa rakkaita ihmisiä, ystäviä ja tuttuja. Kurja puoli tässä oli se, että aikaa oli taas kovin vähän ja monta rakasta ystävää jäi paitsioon jälleen kerran. Ehkä ensi kerralla...


Tuliaisiksi kyläpaikkoihin vien puisia keittiövälineitä, joita joka kodissa varmasti aina tarvitaan. Pakkasin ne sellofaaniin ja sidoin juuttinarulla. 

Tähän väliin erityiskiitos Erjalle ja perheelle, että matkalaisilla oli taas paikka mihin päänsä kallistaa yöksi!


Erjan käsissä syntyi sunnuntai-iltana yks kaks näyttävä ovikoriste pihlajan oksista. Siinä on kivaa idea, jota voisi itsekin soveltaa omaan oveensa. (Miten sitä toisen ideat tuntuvat aina jotenkin erityisen hienoilta ja kekseliäiltä omiinsa verrattuna?) 



Nyt on materiaalia omenaherkkuihin!





Armoton hilloshow käynnissä, ja sen kyllä näkee omista käsistään. Kädet meni heti karheiksi ja peukalon pään nahka on ihan viilloilla.





Meille kotiin oli reissun aikana ilmestynyt uusi sohva. Kamikaze-luonteina valittiin lähes valkoinen väri. Kyllä siihen nyt on kiva asettautua murun kanssa leffaa katsomaan ja sijoittaa yövieraita nukkumaan. ( Tai toisin sanoen nukkua siinä itse, kun yövieraat nukkuu meidän kamarissa, ettei tuu turhan aikasia herätyksiä lasten taholta.)

Jaahas, taitaa omenat taas vaatia toimenpiteitä, joten tällä erää raportti täältä päättyy tähän...

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Omenat talteen

Olemme pienten kanssa Pohjanmaalla tarkastamassa tiluksia ja poimimassa omenasatoa talteen.
Varastoista löytyi vaikka mitä ihanaa, mutta suurin osa aarteista jää odottamaan isompia tiloja ja suurempaa kuljetuskalustoa. Jotain pientä sain auton perään tungettua, mutta pääosassa olivat tällä kertaa omput.



Apulaisiakin omppujen poimintaan saimme; ketterimmät joutuivat puuhun.



Omenat täytyy asetella tarkasti paikoilleen, ettei tule ruhjeita.



"Sasun ystävä" Heikki antoi pienille vähän kyytiä omenan poiminnan jälkeen.

Tänään taas konkretisoitui ajan kulku, kun katselin istuttamiani puita ja pensaita vanhan kodin pihamaalla. Puut olivat venähtäneet reilussa kymmenessä vuodessa taimista isoiksi puiksi. Onneksi itsessä nuo vuodet eivät ihan yhtä kouriin tuntuvasti näy, eihän? En halaja varsinaisesti takaisin synnyinseuduille, mutta kyllä se outo haikeus aina mielen täyttää, kun siellä käy...


torstai 2. syyskuuta 2010

Unelmia...

Kävin eilen illalla Amén jumpan aikana kävelemässä Sasun kanssa Myllymäessä, joka on aivan hurmaava ja arvostettu asuinalue täällä. Otin pikaiseen muutaman fiilistelykuvan, vaikka ei se tunnelma kännykkäkameralla taida välittyä ihan samana miten livenä sen koen.






Haluaisin kodin jostain tämän kaltaisesta idyllistä...
Ihania mansardkattoisia taloja, kauniita vanhoja puutarhoja... 
Aah... Sielu lepää pelkässä unelmassa jo...
Tosin rahapussi tuskin, kun niitä pitäisi kunnossa, mutta kaikki harrastukset maksaa. ;O)




Kävimme tänään Lauran kanssa asioilla ja poikkesimme herkuttelemassa Café Kukossa. Oli vielä liian aikaista lounassalaatille, joten... Lauralla tuplasuklaamousse-kakku ja minulla cappucinomousse-kakku. Välillä on ihanaa antaa lapsille aikaa yksitellen, edes pienen hetken...

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Vaikea päätös

Periaatteessa viime viikolla alkoi opiskelu tämän syksyn osalta. Alkanut on sivuaineopintoja, eli ryhmästä ne, jotka kyseisen sivuaineen ovat valinneet, ovat koulussa ja toisilla ei muita tunteja samaan aikaan ole. Olin ensimmäisenä päivänä paikalla tarkoituksenani lukea tämä kokonaisuus ylimääräisenä aineena. Harjoittelua en aineesta olisi voinut tehdäkään, koska koulu kustantaa vain yhden sivuaineen harjoittelun opiskelijoille.  (Varsinaisen harjoiteltavan sivuaineeni teoriaopinnot suoritin jo viime keväänä ja harjoittelen sen vasta viimeisenä keväänä eli 2012.) Ensimmäisellä tunnilla kävimme läpi lukujärjestyksen ja samalla opettaja kertoi kurssiin kuuluvista tehtävistä. Työ- ja tuntimäärä tuntui todella suurelta ja jäin tunnin jälkeen miettimään, että onko mitään järkeä vetää itseään niin tiukille.

Viikon pähkäilyn jälkeen eilen illalla tein omalta kannaltani vaikean ja raskaan päätöksen jättää tämä ylimääräinen aine opiskelematta. Täydellisyyden tavoittelijana tunnen tekeväni jotain väärää, kun en sinnittele hampaat irvessä, mutta tällä hetkellä tuntuu, että joskus on oltava itselleen armollinen. Nyt minulle jää enemmän aikaa keskittyä opinnäytetyöni aloittamiseen ja töissä käymiseen. 

Tunnen itseni ja tiedän, että en voi kuitenkaan tehdä ainetta ns. vasemmalla kädellä, vaan panostaisin siihen kuitenkin täysillä ja väkisinkin jokin osa-alue kärsii, jos haalii liikaa hommia itselleen. Kävin sitten tänään koululla kertomassa aineen opettajalle päätoksestäni ja hoitelemassa muutenkin asioita. 



Hain mm. ison pinon kirjoja opinnäytetyötä varten. Siitä se ajatus sitten lähtee...(?)


Koska päätöksen tekeminen otti koville ja soimaan siitä edelleen itseäni, kävin lohduttamassa itseäni taas kirppiskierroksella. Löysin Amelle muutaman vaatteen, kivan, pienen maljakon, pari lasiastiaa...


... sekä nämä pikkuhyllyt. En ole vielä ihan varma näiden sijoituspaikasta, mutta alustavasti ajattelin leikkimökkiä. Ajatusta täytyy vielä hieman hauduttaa; ei sitä tiedä vaikka sisälle jonnekin päätyisivätkin lopulta.

Nyt täytyy rientää hakemaan lapset. Pitää vaan varoa, etten taas satuta jalkaani kiireessä...